9.8.2008

Räpellystä 21.7.2008

Eilen uimassa. Alku lähti hyvin ja vetelin tasaisia altaan välejä, loppua kohti tuntui, että happi ei riitä ja sitä piti ottaa keuhkoihin sieltä sun täältä. Ois varmaan ollut huvittavan näköistä seurata vierestä loppumatkan räpellystä. Jos kuitenkin katsotaan vuosi taaksepäin, jolloin jo yhden altaan välin uinti tuotti tuskaa ja mille olisi nauranut naapurin Erkkikin, niin kehitystä on tapahtunut. Puolustukseksi vielä kuukauden tauko. Ei vaan, kulkee tai ei, ei se mua haittaa, jos se jotakin haittaa niin so not, ei paljoo kiinnosta. Treenaminenhan kannattaa aina. No uinnista himaan ja vaatteiden vaihdon jälkeen poljin Irmaa (=trekin "maantietykki") ajoittain valtavalla raivolla. Lenkki meni ihan mallikkaasti, jos taas otetaan huomioon tuo kuukauden tauko. Matka meni meikäläiselle ihan hyvällä keskinopeudella ja muutenkin virtaa olisi ollut vielä vaikka pienelle juoksulenkille...Tästä on hyvä jatkaa kohti ekaa kilpailua. Tietäisi vaan kuinka kovaa uskaltaisi lähteä menemään, että saisi sitten juoksuosuuden vietyä läpi täydellä vauhdilla, niin että maalissa voisi todeta, ettei rahkeita kovempaan aikaan ollut. Silloin tosin kaikki muut ovat jo varmaan kotimatkalla. Mutta mitäpä tässä, harjoitellaan ja katotaan mihin se riittää. Ai niin, tulipas törsättyä ja ostin käytetyn märkäpuvunkin ja eikun sitä sovittelemaan ja kokeilemaan. Nauttikaahan kesästä...hellettä luvattu loppuviikoksi.

Ei kommentteja: